lauantai 4. kesäkuuta 2016

Mitä olen mennyt ostamaan?

Vihreys jatkuu meillä huoneesta toiseen. Viimeisin lisäys kasvikokoelmaan on tämä makuuhuoneen ikkunalaudalla oleva kasvi. En vain tiedä sen nimeä ja tarvitsisinkin lajimäärittelyyn teidän apua, jotta voisin selvittää hoito-ohjeet tuolle tapaukselle. Onko kenelläkään hajua, mikä tuo voisi olla? Herättääkö tuo mitään mielleyhtymiä esimerkiksi pihapuihin tai muuhun vastaavaan? Hintalapussa luki vain viherkasvimix, joten en voi palata kauppaankaan apuja hakemaan. 




Hjälp.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Welcome to the jungle

Tähän on tultu: vihreää on minne ikinä katsookin. Vähän kuin eläisi viidakossa. 





keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kesäkuun elämää

Varsinaiseen kesälomaani on vielä puolitoista kuukautta aikaa, joten mahdollisuus nauttia kesästä rajoittuu viikonloppuihin ja töiden jälkeiseen aikaan. Minulla on usein tapana töiden jälkeen (koirien lenkityksen jälkeen tietysti) mennä hääräilemään parvekkeelle. Napsin kuihtuneita kukkia, kastelen, ihastelen ja ihan vain olen. Jos kahvihammasta kolottaa saatan nostaa varpaat kaiteelle ja nautiskella kupillisen kahvia auringon lämmössä. Siinä ilta-auringon säteissä unohtuu suuremmatkin murheet.






Tunne on vahva, ettei tämä parveke-elämä riitä. Pihaelämää sen olla pitäisi ja alkuun riittäisi pienikin pläntti, jolla voisin unelmiani toteuttaa. Koirat saisi juosta vapaana, kun minä kitkisin kukkapenkkiä. Sommittelisin, istuttaisin, jakaisin ja lannottaisin. Pihan perällä olisi pieni kasvihuone, jossa kävisin iltaisin kastelemassa. Siellä olisi yksi tuoli, jossa istuisin ihmettelemässä vehreyttä, trooppista kasvihuoneilmaa ja yrttien tuoksua. Kattoon voisi olla viritetty aurinkokennovalot. Olisi olkihattu, kumisaappaat ja kukkahansikkaat. Ruuanlaitto, syöminen, torkkuminen, yhdessäolo - kaikki voisi tapahtua ulkona. Onhan pihaelämä oikeasti yhtä ihanaa kuin kuvitelmissani?

Teille, joilla on jo piha, tai miksei meille parvekkeellisillekin, tiedoksi, että törmäsin Jyskissä hauskan näköiseen sohvaryhmään. Kurkatkaa tästä, mikäli olette pihasohvaa vailla ja 50-luvun muotoilu iskee teihin. (Tämä ei ole maksettu mainos, vaan puhdas suositus.)