sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Laziness

Sunnuntai, tuo päivistä laiskin. Minä en ainakaan saa sunnuntaisin liikoja aikaan. Ehkä se on hyväkin ladata akkuja seuraavaa viikkoa varten. Ensi viikko onkin ainoa täysi työviikko tänä vuonna, onpa hullua! Vuosi on mennyt todella nopeasti ja tiedän, että töiden takia alkuvuosikin hujahtaa hetkessä. Kohta huomaan, että ollaan jo pääsiäisessä...





Sunnuntain kunniaksi kuvia huoneesta, jossa saa olla laiskimmillaan. Aamupäivisin makuuhuoneeseen kajastaa kalpean sininen valo, jonka olen yrittänyt tallentaa näihin kuviin. Tajusin juuri, että meillä tähdet taitavat olla parhaita joulukoristeita, niitä kun löytyy kuusen lisäksi myös muista huoneista. Toinen kaikkien huoneiden koriste on kynttilät. Nuo ylläolevassa kuvassa olevat kynttilänjalat ovat kirpparilta, kuten tarjotinkin. Iittalat ovat puolestaan lahjoja.





Lipaston päälle on suunnitteilla taulukollaasi. Vain yksi kehys on päässyt vasta seinälle, koska kuvat odottavat teettämistä. Sain vinkin taulutarroista, joilla taulut pysyvät seinässä ilman reikiä, joten täytyihän ne testata, koska näihin paksuihin mutta hötöihin kiviseiniin kun ei viitsi hirveästi enempää reikiä tehdä. Ja hyvin on tuo pikkutaulu pysynyt ainakin viikon verran seinässä!

Mutta nyt otan suunnan kohti joulumarkkinoita! Rentouttavaa viikon viimeistä päivää! :)

6 kommenttia:

  1. Kaunis sininen sävy kuvissa! Ja nuo puusilakanat! Tähdet ovat meilläkin ikkunoilla ja yksi hyllynpäälläkin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä että tunnelma on välittynyt! Pussilakanat ovat ruokakaupan keräilykampanjasta. Nämä ovatkin ainoat "arvokkaammat" lakanat meillä. Vanhempi koirarouva laittaa lakanat säpäleiksi aina juoksun aikaa, niin en uskalla panostaa lakanoihin. Tähdet kuuluvat jouluun, valoilla tai ilman :)

      Poista
  2. Ihanan utuisia levollisia kuvia. Mukavaa sunnuntaita. :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kaunis kokonaisuus tuossa lipaston päällä. Ja aivan ihana sinisensävy seinässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Koen asetelmien teon vähän haasteelliseksi, niin usein meillä on lipastojen yms. päällä vain jotain. Eteisen kaapin päälle asetelma muodostuu useimmiten ihan itsestään avaimista, postista, koirien hihnoista, lapasista ja sen sellaisista :D Jos pensselikättä rupeaa syyhyttämään, niin maali on Tikkurilan Mustekynää ;)

      Poista