perjantai 11. syyskuuta 2015

Ruskeita kaakeleita ja kukkaboordia

1,5 vuotta sitä odotusta kesti. 20.7.2015 jää muistiin päivänä, jolloin piikkauskoneet täräytettiin käyntiin ja ruskeaa laattaa alkoi tippua seinältä. Tästä siis lähdettiin liikkeelle:






Sinäänsähän tuo kylpyhuone oli siistissä kunnossa, joskaan nuo laatat eivät täysin hivelleet omaa sisustussilmääni. Tosiasia on kuitenkin se, että kylpyhuoneiden tekninen käyttöikä on 20-30 vuotta, eli 90-luvulla tehdyt kylpyhuoneet alkavat pikkuhiljaa tulla teknisen ikänsä päähän (hullua, eikö?!). Iso remontti tuossa tilassa oli tehty viimeksi 70-luvun lopulla, pienempi remontti eli ammeen poisto puolestaan 2000-luvulla, eli remonttiin pakotti esteettisten syiden lisäksi myös tekniset syyt. Koputellessa seinään selkeästi kuuli, että osa laatoista oli irti, katosta ropisi maalia, vesieristettä tilassa ei ollut nimeksikään ja pohjakin oli erittäin epäkäytännöllinen, kun jokaisessa nurkassa oli jotakin.

Kunnon vesieristettä, selkeyttä ja nykyaikaisuutta siis lähdettiin hakemaan - ja sitä myös saatiin, mutta ei ilman paria muuttujaa. To be continued...

4 kommenttia:

  1. Nuo kaakelit ovat olleet aikanaan hienot!...kukat ja ruskea väri..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita näkee paljon asuntojen myyntikuvissa. Yhdessä 60-luvun rivitaloasunnossa oli tuollaiset punaiset laatat ja ne olivat itseasiassa aika makeet! Hittituote :)

      Poista
  2. Nuo kukalliset kaakelit! Ne ovat tuttuja omasta lapsuudesta, nostalgista, mutta hyvin ymmärrän että menivät vaihtoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein olisi tehnyt mieli säilyttää yksi muistoksi :D onneksi on kuvat!

      Poista