maanantai 24. marraskuuta 2014

Ensikoti

"Miun ensimmäisessä kodissa täytyy olla leveä ikkunalauta, josta voi katsella ulos kadulle". Ja niin siinä oli. Heti kun sain tiedon opiskelupaikasta, laitoin ilmoituksen lehteen, että siisti opiskelijatyttö etsii kotia keskustan tai yliopiston tuntumasta. Sain useita soittoja, mutta vain yhtä asuntoa kävin katsomassa ja se riitti. Oli leveä ikkunalauta ja muutama vuosi takaperin remontoitu pienen pieni yksiö. Opintotuki riitti juuri asunnon vuokraan ja jäipä siitä vielä muutama kymppi omaan taskuunkin.

Ensimmäisenä vapaapäivänäni menin asunnolle siivoamaan intoa puhkuen. Asunnossa oli kuuma. Kuukausi tästä eteenpäin tuli viimeinen muuttokuorma uuteen kotiin. Parkkipaikalla itketti, kun vanhempani lähtivät ajamaan takaisin kotiin. Kaikki oli niin uutta ja outoa. Olin yksin vieraassa kaupungissa ilman kavereita ja perhettä. En tiennyt, miten pääsen koululle. En ollut koskaan ennen pessyt pyykkiä. En ollut aiemmin nukkunut yksin, aina oli joku ollut kotona. Kaikesta piti kantaa nyt vastuu yksin. Pelotti. Oli yksinäistä ja hiljaista.

Ajan myötä helpotti. Löysin kavereita koululta. Opin pesemään pyykkiä. Toisena syksynä paluumuuttokuormassa asuntooni tuli koiranpentu. Oli vuosijuhlia, wipellystä ja wappua. Opintopisteet karttuivat. Ikuisuudelta tuntunut armeijakin loppui. Vanhoja kavereita alkoi muuttaa samalle paikkakunnalle. Näiden tapahtumien väliin mahtui monta riemun, surun ja pettymyksen hetkeä sekä paljon nuoruuden hölmöyttä. Ja lopulta sille armeijan käyneelle kaverillekin tuli tervetuloa opiskelijaksi -kirje. Todettiin, että "ihan hyvinhän me tähän mahdutaan kahestaan".

Todellisuudessa ne 23 neliötä ei olisi riittänyt meille ja onneksi tätä ei tarvinnut koskaan käytännössä testata. Onni oli puolellamme ja saimme vuokrattua yksiöni seinänaapurista pienen kaksion, jossa tämä blogi on saanut alkunsa. Koulu on vaihtunut kasista neljään -duuniksi, koiria on tullut yksi lisää ja vuosi sitten se pieni vuokrakaksio on vaihdettu omistusasuntoon.

Kesällä päädyin selaamaan ulkoiselle kovalevylle tallennettuja vanhan koneeni tiedostoja. Löysin sieltä kuvia tuosta ensimmäisestä kodistani, siitä 23 neliön pienestä huoneesta, jossa oli kaikki tarpeellinen eikä mitään liikaa. Muistoja, paljon muistoja tuli mieleeni. Osa hyviä, osan haluaisi unohtaa. Päällimmäisenä tunteena on kuitenkin kiitollisuus siitä, mitä minulla on tässä ja nyt. Näin ei ehkä olisi ilman tuossa yksiössä vietettyä kolmea vuotta - kaikella kun on tarkoituksensa.







Millainen oli sinun ensimmäinen koti ja mitä muistoja siihen liittyy?

4 kommenttia:

  1. Jos opiskeluaikaista asuntolaelämää ei lasketa, niin ensimmäinen asuntoni oli pieni yksiö, mieleen siitä on jäänyt se että pussilakana käytti verhojen virkaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taitaa olla aika yleistä noissa ekoissa kodeissa :) miullakin oli ekassa kodissa jos jonkinlaista viritystä...

      Poista
  2. Minun eka oma koti oli yksiö....voi miten tykkäsinkään siitä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) ekat kodit, poikaystävät, autot jne taitaa olla jollakin tapaa aina erityisiä vaikka näissä kaikissa on varmasti ollut enemmän huonoja kuin hyviä puolia.

      Poista