maanantai 26. elokuuta 2013

Tuuha mukaa

Ajatuksissa ja puheissa on ollut maisemanvaihdos. Arvottu on kahden kaupungin, meren ja järven välillä. Molemmissa on puolensa. Tällä hetkellä järvi on voitolla, mutta lopullista päätöstä asiasta ei kai ole tehty. Kuusi vuotta nykyisessä osoitteessa asuneena (kahdessa eri asunnossa tosin), voin sanoa kotiutuneeni tänne. Näiden keskustelujen pohjalta olen väkisinkin alkanut miettiä, mitä jäisin kaipaamaan tästä kaupungista. 

Koska kuudesta vuodesta viisi olen tallannut näitä katuja koiran kanssa, ensimmäisenä mieleen tuli tutut, lehmuskirvan ulosteen tahmaamat kadut. Joka päivä kävelen lehmusten katveessa, ylitän Huokausten sillan, ihailen vanhoja rakennuksia ja etsin ennennäkemättömiä yksityiskohtia. Siitä tuli mieleeni kuvata näitä kulkemiani reittejä, jotta en unohtaisi niitä vaikka lähtö täältä koittaisikin.

Tulkaahan siis mukaan lenkille!
















Tuutha sie toistekii?

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Taikametsä








Yksi asia, jota huomasin tänä kesänä jatkuvasti tuijottavani ja kuvaavani, oli havumetsät. Valon ja varjon leikki sammalmättäällä, vihreät väripilkut ja hennot, valossa hohtavat neulaset muuten sysipimeässä metsässä - siinä tuntuu olevan jotain taianomaista.

Olen tuijotellut tuota vihreää kultaa sen verran paljon, että haaveilen tummasta kuusenvihreästä huoneesta, jonka sisustaisin teak- tai patinoituneilla koivukalusteilla. Ehkä jotain rottinkista mahtuisi myös joukkoon. Kattoon Artekin Golden Bell ja ripaus valkoista esimerkiksi taulujen muodossa, ettei tunnelma menisi liian tunkkaiseksi. Valkoinen lattia voisi myös toimia tässä tilassa. Täytyy tallentaa tämä mielikuva syvälle takaraivoon siltä varalta, että joskus on sellainen huone, jota saa sisustaa ihan oman mielensä mukaan.

Herättääkö luonto muissa sisustusajatuksia?

lauantai 24. elokuuta 2013

Puutaloidylli












Jos on osan lapsuudestaan saanut viettää tuollaisessa 1800-luvulla rakennetussa hirsirakenteisessa talossa, kai siitä jää sydämeen jonkinlainen kaipuu ja kaiherrus. Huoh.

perjantai 23. elokuuta 2013

Passi ja hammasharja




Tällä hetkellä istun todennäköisesti koneessa erittäin jännittyneenä. Viikon koulutusmatka ulkomailla vieraiden ihmisten kanssa ei ole ihan mukavuusalueeni sisäpuolella. Lasken päiviä kotiinpaluuseen. Ikävä. Tämän viikon jälkeen palaan kuitenkin entistä vahvempana ja yhtä kokemusta rikkaampana takaisin. Kuvat tältä kesältä Saimaalta. Saimaa on mukavuusalueellani. Seuraavien päivien aikana luvassa kuvasatoa muistakin mukavuusalueellani olevista jutuista.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Sinulle on postia


Onko sinulla minulle postia? Risuja tai ruusuja? Toiveita, ideoita tai vaan höpöhöpöjuttuja? Kommenttilaatikkoon saa jättää terveiset, pitkät tai lyhyet, positiiviset tai kriittiset.

Kiitos!

Ps. Bongaa kuvasta kukkahaalariin sonnustautunut bloggari. Tämän parempaa omakuvaa ei taida tähän blogiin tulla :D

maanantai 19. elokuuta 2013

Menolippu








Menolippu Helsinkiin on taskussa, mutta onneksi ei tästä paholaisen junasta!